Ajattelin tulla päivittämään tänne bloginkin puolelle mitä mulle kuuluu. Tai oikeastaan mitä vaihdolle kuuluu. No, vaihdolle ei oikeastaan kuulu mitään uutta. Vieläkin odotan isäntäperhettä ja lähtöpäivää. Vaihtoon varautuen olen ostanut jo matkalaukun ja adapterin. Matkalaukku on ihan mahtava ja siinä on poroja! Hankin vähän erilaisen laukun sen takia, että oon ehkä huonoin tunnistamaan matkalaukkuja sieltä lentokentän hihnalta, ja jos mulla olisi vähän muista poikkeava laukku, tunnistaisin sen varmasti. Matkalaukusta vielä sen verran, että nimesin sen Makeksi. Mulla on tapana nimetä joitain esineitä, jos mulle tulee nimi päähän kun katson sitä. Näin kävi maken kanssa
Muut alkaa luultavasti kohta päivittämään blogeihinsa viisumipapereiden täyttämisestä ja viisumihaastatteluista. Siksi ajattelinkin, että voisin tulla kertomaan, että Amerikassa syntyneenä mun ei tarvi siis viisumia hakea. Jotenkin välillä alkaa tuntua ulkopuoliselta kun kaikki puhuvat viisumipapereiden täytöstä, kun itse en niitä pääse täyttämään. Toisaalta olen onnellinen, koska säästyn siihen liittyvästä vaivannäöstä ja säästän myös vähän rahaa.
Miltä tällä hetkellä sitten tuntuu lähteä? No ihan hyvältä. En malta millään odottaa, että perhetiedot tulevat ja saan tietää minne ja milloin lähden. En jaksa millään odottaa, että pääsen elämään elämää toisella puolella lätäkköä. Onhan ne kokemuksetkin yksi syy miksi haluaisin jo lähteä.
Toisaalta taas en halua ajatella vaihtoa ollenkaan ja nauttia vain joka hetkestä, jotka mulla on täällä Suomessa jäljellä. Vielä on monta sukulaista näkemättä, monta hetkeä kavereiden kanssa kokematta. En halua ajatella sitä hetkeä, kun kaikki aika on ohi ja pitää halata kaikkia viimeistä kertaa vuoteen. En halua ajatella niitä kyyneleitä jotka tulen itkemään. Onneksi vielä on aikaa!
